Arvomme
![]() |
CARINGVälittäminen on meille tärkeää. Välitämme ja huolehdimme opiskelijoistamme, kollegoistamme, työntekijöistämme, yhteistyökumppaneistamme, sidosryhmistämme ja ympäristöstä. Osallistumme hyväntekeväisyystoimintaan tukemalla paikallisia yhteisöjä kohteissamme. Pyrkimyksemme on laajentaa kaikkien opiskelijoidemme ja sidosryhmiemme maailmankatsomusta. Me todella välitämme työstämme ja haluamme tarjota parhaimmillaan elämää mullistavia kokemuksia opiskelijoillemme. |
![]() |
CURIOSITYAsia Exchange ei olisi olemassa jos emme olisi olleet uteliaita, motivoituneita ja kunnianhimoisia. Ilman uteliaisuutta emme opi uutta, emme keksi uusia innovaatioita tai opi ymmärtämään maailmaa. Opiskelijamme osoittavat uteliaisuutta lähtiessään vaihtoon ja tiimimme osoittaa uteliasuutta päivittäisessä työssään. Opimme parhaiten tekemällä eikä epäonnistuminen lannista meitä. Uskallamme kokeilla uutta, jotta olisimme edelläkävijöitä alallamme. |
![]() |
SUSTAIN ABILITYOlemme olemassa tarjotaksemme edullisia opiskelumahdollisuuksia helposti mahdollisimman monelle. Pyrimme ylläpitämään kannattavaa liiketoimintaa, tukemaan tiimimme hyvinvointia ja etsimään keinoja vaikuttaa positiivisesti ympäristöongelmiin. Pyrimme säilyttämään kilpailuetumme pitämällä lukukausimaksut mahdollisimman alhaisina.
|
![]() |
SISUSuomi on ”sisun koti”, missä meitä arktinen sää koettelee meitä. Näytämme sisua vastoinkäymisten sattuessa ja pyrimme toimimaan rationaalisesti. Tätä asennetta pyrimme siirtämään opiskelijoillemme, kun he ottavat ensimmäiset askeleensa seikkailuunsa ulkomailla.
|
![]() |
MEANINGFULNESSTyön, vapaa-ajan ja unen 8-8-8-sääntö… Ei sovi meille! Uskomme elämän elämiseen täysillä 24/7. Hyvän levittäminen ympärillesi on helpompaa, kun rakastat sitä, mitä teet, ja teet sitä, mitä rakastat. Olemme onnellisia, kun teemme hyvää ja koemme merkityksellisyyttä. Haluamme tiimimme, opiskelijoidemme ja kumppaneidemme tuntevan olonsa hyväksi ja löytävän elämästä merkitystä, jotta voimme kaikki menestyä. Menestyshän hyvinvoinnin sivutuote.
|
![]() |
BEING DIFFERENTAinoa tapa erottua on tehdä asiat toisin. Emme seuraa vaan keksimme innovatiivisia tapoja pysyä johtavassa asemassa. Erilaisuus herättää kiinnostusta ja tunteita. |
Tarinamme
Harri Suominen ja Tuomas Kauppinen, kaksi entistä vaihto-opiskelijaa, perustivat Asia Exchangen Suomessa vuonna 2007. He olivat kumpikin opiskelleet Aasiassa 2000-luvun puolivälissä ja kokemus oli tehnyt heihin lähtemättömän vaikutuksen – niin lähtemättömän, että he halusivat, että muutkin saisivat mahdollisuuden samaan unohtumattomaan kokemukseen.